Blogiimme tuli viesti, jonka todenperäisyyttä emme vaivaudu tutkimaan, vaan pistämme sen ilmoille tämmöisenään. Tämä on erään Tripolissa oleskelevan suomalaisturistin kertomus. :)
- Olin asunut Tripolissa jo kuukauden, kun levottomuudet alkoivat. Olin siellä vaimoani ja velkojia paossa erään verkkotuttavan luona. Maaliskuun alussa Gaddafin turvallisuusjoukot saivat minut kiinni, kun olin kävelemässä erään talon takapihalla. Onnistuin heittämään kamerani erään roska-kasan taakse. Sen muistikortilla on useita kuvia miehistä, jotka ampuvat mielenosoittajia kovilla panoksilla. tilanne oli pelottava, mutta myöhemmin se muuttui erittäin ystävälliseksi.
Kun he kuulivat, kuka olen, he ilahtuivat suuresti.
- Ai, Suomesta, Suomi hyvä maa. Presidentti kiipeä palmu. Nosturilla saatiin hänet sieltä The Alas.
Lyhyesti kerrottuna, he ryhtyivät heti kysymään minulta neuvoja.
- Kuinka kylvetään, Kuinka ollaan The Sauna? Gaddafi kovasti kipeä, kun ampu itseään otsasta ohi ja osuin vain hiukan. Sauna kuulemma parantaa kaiken.
Eikä turistillamme ollut mahdollisuutta kieltäytyä. Hänelle tarjottiin hyvää juomista ja hänet ohjattiin saunaan, jossa iso TheNuotio oli jo palamassa TheKiukaan alla. Suuri joukko partaisia miehiä oli jo istumassa the Lauteet. Ilmasto oli kuumaa kuin Saharassa.
Siellä siis saunottiin ja nyt Gaddafin porukka osaa senkin homman.
Tässä katkelmia saunojien sekalaisista lausahduksista, joita turistimme kuuli saunan lauteilta.
ERIKOISRAPORTTI GADDAFIN SAUNASTA
- Sitä roskasakkia ei missään tapauksessa saa päästää valtaan. Missään tapauksessa niille ei saa antaa aseita.
- V-mäinen juttu, että nyt niille on luultavasti annettava jonkinlainen lupa kokoontua...
- Paskamainen tilanne, miten tähän on tultu! Tuhoa tulee liikaa.
- NE KYLLÄSTYY POMMITTAMAAN JOSSAKIN VAIHEESSA. ME VOITETAAN TÄÄ.
- Me ollaan vahvoja, ja voidaan tulla vielä vahvemmiksi, voidaan tarvittaessa aseistaa tavallisia ihmisiä.
- Jos meitä uhataan liikaa, niin onhan YK:n velvollisuus suojella myös meitäå.
- YHTÄÄN KAUPUNKIA EI SAA ENÄÄ MENETTÄÄ.
- Kaikki ruumiit pitää polttaa. Yhtään todistetta ei saa jäädä. Kenenkään ei saa antaa kertoa mitään.
- MEIDÄN PITÄÄ OLLA VALMIITA SURMAAMAAN MYÖS OMIA PALKKASOTUREITAMME.
- Niin on. Ne lavertelee heti kaiken.
- Gaddafin itsemurhayritys oli kenkku juttu. Olisi se äijä voinut vähän sinnitellä.
- POIKA SAI KYLLÄ KUOLLAKIN. Se oli Imagomme kannalta idioottijäbä.
- Meidän on esiinnyttävä vakaasti julkisuudessa. Maailman mielipide tulee kääntymään pian.
- Mutta fyrkat meiltäm on kohta lopussa. Eikä uusia aseita saada.
- KUN SE PASKARYYSYLÄISTEN LAUMA IDÄSTÄ TULEE TÄNNE NI OLLAAN KUSESSA.
- RAHAA TARVITAAN. kohta meillä ei ole varaa maksaa kenellekään. SE ON ONGELMA.
- Niiden on kohta pakko vapauttaa meidän rahat. Me voidaan tässä vaiheessa ottaa luottoa.
- SE TULEE OLEMAAN TODELLA KOVALLA KOROLLA.
- Totta. Ne eivät luota meihin. Ne luulee, että me voidaan hävitä tää taistelu.
- ME VOIDAAN HÄVITÄ TÄÄ TAISTELU.....
- Joka tapauksessa sovitaanko niin, että kukaan meistä ei kerro toisistamme mitään... eiks nii.
- Siis koska kerro? Missä kerro? Kenelle kerro?
- No sitten kun joudutaan kuulusteluihin. YK:n tuomioistuimessa.
VIINANHUURUINEN SAUNA-ILTA jatkui vielä pitkään.
- Tulee huomenna takaisin the Sauna? Jookovain?
Turistimme lupasi palata, ja poistui lähettämään tämän raportin.
Tämän tarinan todenpitävyys lienee vähintäänkin kyseenalainen, koska olemme saaneet saman tarinan kuulla useasta eri lähteestä.
Pakko on nyt kuitenkin paukuttaa tarina maailmalle tämmöisenään. Kiire pukkaa päälle.
Huomenna kuulemma saunotaan aamulla kerran ja illalla toisenkin kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti